Strategiset mitat

Iita meni sitten ja täytti lokakuussa vuoden, joskin päivä oli kuin yksi muiden joukossa, emmekä muistaneet sitä erityisemmin juhlistaa. Jos Milla tuntui aikoinaan jo puolivuotiaana niin kamalan aikuiselta, niin Iita on vieläkin yksi iso vauva. Ehkä toki taitaa murkkuikäkin vaikuttaa siihen, että vähän kaikkea on pitänyt ruveta jännittämään ja kaikki yllättävä saa ensimmäisenä kamalan haukkuryöpyn niskaansa. Sisäsiisteyden kanssa taistellaan hieman vieläkin, onneksi niitä vahinkoja sattuu vain kerran, pari viikossa ja silloinkin on kyse yleensä isäntäväen omasta mokasta, jos ei ole hoksannut käyttää riittävän usein ulkona.

Piipahdimme viime viikonloppuna kasvattajan luona, jolloin samalla saimme mittautettua nakkien rinnanympärykset ihan kunnolla. Milla kun on niin pieni ja siro, niin sen on epäilty jäävän kaniiniksi, mutta niin se vain on sittenkin kääpiön mitoissa!

Tämän hetken strategiset mitat ovatkin puolitoistavuotiaalla Millalla 3,9 kg ja rinnanympärys 31 cm, vuoden vanhalla Iitalla puolestaan 4,8 kg ja 32 cm. Milla on Iitaa huomattavasti sirompi malliltaan, mutta alipainoinen se ei silti onneksi ole – hyvin löytyy kyllä rasvaa kylkiluiden päältä – joskaan paljoa alemmaksi ei paino saisi kyllä laskea. Onneksi tuo nirsoilija on lopulta löytänyt ruokahalunsa ja syö nykyään lähes aina kuppinsa tyhjäksi.

Kuvat ovat alkukesältä, kun mäykyt olivat vielä innoissaan ulkoilmasta, toisin kuin tätä nykyä, kun siellä on vaan märkää (Iik, tassut kastuu!) ja kylmää (En taho!).

Tykkään
0

6 thoughts on “Strategiset mitat

  1. Täällä kasvaa hiljalleen lyhytkarvainen kääpiö, jolla ikää nyt neljä kuukautta. Suvussa on kylläkin paljon myös kaniineita, joten katsotaan sitten aikanaan, kumpiko tytöstä tulee. Siroksi tätäkin tyyppiä on sanottu, mutta näköjään pienestäkin saattaa tulla kääpiön kokoinen!

    • Onnea teille kasvuun, hiljaa hyvä tulee! :) Millalla jännitettiin sitä, miten sen pentuaikana ollut useamman kuukauden kortisonikuuri vaikuttaisi sen kasvuun, mutta kyllä se sieltä vaan kääpiöksi kasvoi. Hurjan laihahan se yhä on, mutta rinta on kuitenkin komian syvä, muuhun kokoon nähden. :)

  2. Mistä olet löytänyt Millalle sopivia kaulapantoja? Mirkun kaula on niin kovin ohut, etten ole löytänyt sopivaa pentupantaa. Kasvattajalta saatu alkaa olla niin nuhruinen, että uusi panta olisi tarpeen. Osaatko vinkata, mistä löytyisi?

    • Meillä käytettiin aivan aluksi ihan jotain Tokmannista tai Minimanista löytynyttä nahkaista pentupantaa, mutta siirryttiin aika nopeasti pistolukolla varustettuun pantaan, jota tosin etsittiinkin pitkään ennenkuin löydettiin riittävän pieni, ruskea kankainen säädettävä panta, jossa on tassunkuvia ympäriinsä ja kestävän oloinen metallipistolukko. Tämä löytyi Ideaparkin Fifi et Fidosta, mutta olen samanlaisia nähnyt myös Mustissa ja Mirrissä.

      Syksyn tullen siirryimme Hurtan heijastinpantaan, joka on varustettu pistolukolla ja kahdella kiinnityslenkillä. Aluksi Millalla oli koko 30, mutta säätövaran käydessä pieneksi siirryimme kokoon 35, jossa säätövaraa on vielä hyvinkin runsaasti. Myös Iitalla on nykyään samankokoinen oma panta, pentuaika menikin Millan vanhoilla… :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>