Viime lauantaina vietimme lopulta, noin 4 kuukautta muuton jälkeen, tupareita. Millakin sai vieraita, kun eräs kavereistamme toi hieman yli vuoden ikäisen italianvinttikoiransa Luigin mukanaan. Voi sitä juoksemista ja tuhinaa (ja pökkimisyritysten määrää), kun kaksi haukkuosaamatonta koiraa veti showta pitkin huushollia tuntikausia putkeen!
Yritin yhdessä vaiheessa saada kuvaa noista karvasalamoista, mutta ainoa kuva, jossa koirat eivät ole pelkkää mustaa vauhtimössöä, on tuossa alla. Tosin on aika suloinen kuva, kun näyttää ihan siltä että Milla antaisi Luigille pusun. Huomaa ihan vinossa oleva matto, joka ajoittain tosin oli lisäksi aivan rutussakin, kun mäyräkoira spurttaili italiaanon perässä.

Yöllä koirat saivat hetken olla vapaana pihalla sillä aikaa, kun isäntä esitteli vieraille uutta autotalliaan. Jossain vaiheessa ihmettelin että minneköhän koirat ovat kadonneet. Pieni epäilys hiipi mieleen, että ei kai vaan… Oikeassa olinkin, sillä kun kävin tarkistamassa naapuritalon pihalla, löysin sieltä kaksi tummaa koirahahmoa, jotka vuorotellen haukkuivat (tuhisivat) naapurin tarhakoiraparalle!
Milla on viime aikoina ollut kovin reviiritietoinen ja haukkunut naapurin koiralle aina kun näkösälle on sattunut. Pari kertaa aiemminkin on Millan täytynyt karata naapuriin asti haukkumaan tarhassaan olevalle pohjanpystykorva Rikulle ja nyt piti näköjään sitten käydä opettamassa talon tavat vieraallekin. Varsinainen epeli, sanoisin.
Sunnuntaipäivä menikin Millalla kokonaan nukkuessa, sen verran ilmeisesti tuli illalla ja yöllä juostua. Koko päivänä se jaksoi nousta vain pari kertaa asioimaan, mutta muutoin koira virkistyi (vain hetkeksi tosin) vasta illalla.