Milla ja Iita keksivät ajoittain mitä kummallisempia piilo- ja nukkumispaikkoja. Joistain näistä olen huomannut ottaa kuvallista todistusaineistoakin.

Jokunen aika sitten vanhempieni luona kyläillessä jätin koirat ennen nukkumaanmenoa hetkeksi yksin huoneeseeni. Iita oli tapansa mukaan mennyt kuljetusboksiin nukkumaan, mutta koska Milla yleensä nukkuu sängyssä eikä se liukkaalla lakatulla puulattialla uskaltanut itse hypätä matalahkoon sänkyyn (raukkis kun on hyppäämisen suhteen), oli se keksinyt korvaavan nukkumispaikan auki jääneestä vaatekassistani. Niin suloisesti se siellä torkkui, etten hennonut herättää sitä sieltä vaan annoin sen nukkua siellä kunnes myöhemmin heräsi pyytämään sänkyyn.

Viikonloppuaamuisin saatamme joskus ottaa pienet aamutirsat koirien aamulenkin jälkeen ja monen monta kertaa olen saanut hihitellä Iitalle, joka mielellään pötköttää isännän jalkopäässä siten, että vain kuononpää vilkkuu peiton alta. Yleensä siinä vaiheessa kun Iita näkee tai kuulee että olen lähellä, alkaa peiton alta myös kuulua naputus, kun häntä vispaa patjaa vasten. Iita onkin varsinainen ropellihäntä verrattuna hillitympään Millaan, joka säästää hännänheilutuksensa vain erikoistilanteisiin.

Nyt kesän kovilla helteillä talvivauva-Iitalla on ollut rankkaa, sillä se ei kestä hellettä kovin hyvin. Kuumimpina päivinä se etsii talon viileimmät kolot ja kaivautuu milloin rappujen, sängyn tai olohuoneen kulmassa olevan pikkuhyllykön alle pakoon hellettä. Emäntä saakin lähes päivittäin kontata pitkin huushollia etsimässä piiloutunutta mäyräkoiraa, joka ei piilostaan tule vapaaehtoisesti edes nakkipalkalla.

Alkukesän ehkäpä säälittävin piiloutumisyritys löytyy kuitenkin allaolevasta kuvasta. Keittiön ja yläkertaan menevien rappusten kulmassa Iita yritti piiloutua verhon taakse, mutta taisi hieman aliarvioida verhon peittävyyden…